Viro - johtajuuden peili
21.05.2009
Viro - johtajuuden peili Luin Toomas Ilveksen haastattelun Le Figarossa ja siitä ilahtuneena aloin kirjoittamaan ajatuksiani nettisivuilleni. Karjalaispoikana en osaa olla lyhytsanainen - se on myös paljon vaikeampaa - ja tarjosin lopullista tulosta Erkki Laatikaiselle Keskisuomalaiseen. Virossa kirjoitus päätyi Eesti Päevalehteen.
Hesariin en edes ottanut yhteyttä, koska he eivät ole hyväksyneet mitään kirjoituksiani vuosien varrella. Onneksi Pogostan Sanomat on ollut minulle myötämielinen...
Julkaistu 21. toukokuuta 2008: Keskisuomalainen ja Eesti Päevaleht
Viro - johtajuuden peili
Entinen meppi Toomas Ilves oli nykyisen kollegansa presidentti Sarkozyn vieraana äskettäin. Hänen mielipiteensä valavat uskoa tulevaisuuteen. Hän sanoi Le Figarossa julkaistussa haastattelussaan, että Venäjän huonon käytöksen palkitseminen ei ole hyvää politiikkaa. Ilves totesi myös, että Euroopan unionin ei pidä välittää Venäjän aggressiivisesta retoriikasta eikä meillä pidä olla illuusiota kyvystämme muuttaa Venäjää. Hän sanoi, että meidän moraalinen velvollisuutemme on auttaa demokratian tien valinneita maita, kuten Ukrainaa ja Georgiaa: "On eettisesti kestämätöntä jättää heidät oman onnensa nojaan vain ollaksemme mieliksi suurelle ei-demokraattiselle naapurille". Hän painotti voimallisesti ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion tinkimätöntä puolustamista - eikä ole menossa Pekingin kisoihin. Diktaattorit ovat kovasti hyvillään aina, kun urheilua ja politiikkaa ei sotketa keskenään. Suomessa tällaisista asioista selkokielellä puhujaa pidettäisiin häirikkönä. Niin, pienissä maissa voi olla suuria johtajia ja päinvastoin.
Toomas Ilvekselle itsensä likoon paneminen sortoa vastaan on johdonmukaista, hän oli Radio Vapaan Euroopan vetäjiä ennen Berliinin muurin sortumista. Suomalaiset YYA-poliitikot taas menivät ajan virrassa ja uskoivat ikuiseen Neuvostoliittoon. He kehuivat Tehtaankadun suhteitaan, ja Tarja Halonen pönkitti muuria ajamalla Itä-Saksan tunnustamista! Tällaista politiikkaa kutsuttiin maailmalla suomettumiseksi. Nimitys ei tehnyt oikeutta Suomen kansan ryhdikkyydelle eikä puolustusvoimillemme. Rautaesiripun takaa Euroopan unioniin tulleet mepit ovat raikastaneet ilmapiiriämme EU-parlamentissa. He tietävät, että markkinatalous vaurastuttaa kansan, ettei meillä ole varaa olla lähtökohtaisesti USA-vastaisia ja että Venäjä kulkee ohituskaistalla matkalla demokratiasta poispäin. Heidän oma tuskallinen historiansa on vielä tuoreessa muistissa, mikä pakottaa heidät meitä vanhemmista jäsenmaista tulleita analyyttisempaan asioiden ratkaisuun. Suomessakin historiamme kahlitsee meitä estäen vinhaa vauhtia muuttuvan maailman kiihkottoman tarkkailun. Muutenhan mekin olisimme jo Natossa.
SDP ilmoitti vappuna, ettei Natoon meno ole ensi vaalikaudenkaan asia. Sama kuin isä ilmoittaisi perheelleen, ettei lähitulevaisuudessakaan aio ottaa vallankumouksellista palon estävää vakuutusta. Olemmeko unohtaneet, että sankarihaudoissamme on lähes 100 000 edellisen palon sammuttajaa? Isovanhempani hautasivat siunattuun maahan neljä isäni veljeä. Olemme toisessa maailmansodassa hyökkäyksen kohteeksi joutuneista maista ainoa, joka on edelleen yksin. Olemme kuin haaksirikosta autiosaarelle pelastunut, joka kieltäytyy ohikulkevan laivan kyydistä, koska alus tulee väärästä suunnasta. Diktatuuri-Valko-Venäjän kanssa olemme pian ainoat Venäjän naapurit Euroopan puolella, jotka eivät ole Natossa... Tuupovaaralaiset kysyvätkin, kumpi on tärkeämpää - Venäjän mielistely vai Suomen turvallisuus? On vaikea uskoa, että Madame Halonen ja Monsieur Ilves kuuluvat samaan puolueeseen. Vaikka he johtavat maitaan 80 kilometrin päässä toisistaan, ovat he kuin eri planeetoilta. Suomen presidentillä on suuria vaikeuksia reagoida uusiin haasteisiin, koska hänen maailmankuvansa perustuu luokkasodasta nousevaan ihmisten, ideologioiden ja kansojen vastakkainasetteluun. Uutta luovan johtajuuden sijaan hänen politiikkansa on valtataistelua. Vuosi sitten Venäjä yritti estää häikäilemättömällä painostuksellaan Tallinnan keskustassa olleen venäläisen sotilaspatsaan siirron syrjemmälle. Halosen kommentti virolaisten perääntymättömyydestä, "teillä virolaisilla on psykologinen ongelma ", saa ihon kananlihalle. Venäjällä kielletään edelleen puna-armeijan rikokset, ja se on nostettu uudestaan palvonnan kohteeksi, kuten juuri näimme Punaisen torin Brežnev-tyylisestä sotilasparaatista. Mutta Virossa tai Suomessa puna-armeija ei ole vapauden symboli!
Ilveksen kaltaiset modernit poliitikot ymmärtävät, että elämän kestäviä tuloksia saavutetaan vain menneisyydestä oppimalla ja eteenpäin katsomalla. Heille universaalit demokratian arvot eivät ole kauppatavaraa. Tämä on myrkkyä niille suomalaisille poliitikoille, joiden kiinnikkeet suomettumiseen ovat edelleen katkaisematta. Monet demaripoliitikot näkevät Ilveksessä oman käänteisen peilikuvansa ja suhtautuvat häneen kuin kettu pihlajanmarjoihin. "Ilves menee selkä edellä tulevaisuuteen", eräs demari totesi hänestä. Silloin hän ainakin näkee suomalaisia poliitikkoja... Toivottavasti Ahtisaaren, Lipposen ja Ihalaisen realismi siivittää Hämeenlinnan kesäkuun 5.-6. kokouksessa SDP:n tälle vuosituhannelle. Tämä voi uhata kokoomuksen ja keskustan asemaa, mutta eikö maan edun pitäisi ajaa puolueen menestyksen ohi?
Ilveksen kommentti Suomen välinpitämättömyydestä heidän itsenäisyystaistelussaan sai Suomessa syystäkin huomiota. Vapauden jano on sisäänrakennettu voima ihmisessä, ja tämän perimmäisen oikeuden saavuttamisessa meidän pitäisi auttaa lähimmäistämme itseämme säästämättä. Meillä jos kenellä olisi pitänyt olla sydäntä virolaisten hädän näkemiseen, koska olimme itse säästyneet heidän kohtaloltaan kuin ihmeen kautta. Sen sijaan johtomme totesi kylmästi, että pidämme kiinni Baltian maiden miehittämisen vahvistavista sopimuksista. Noudatimme vanhaa "isot ystävät lähellä, viholliset kaukana" -periaatettamme. Pienistä naapureista ei ole niin väliä. Lapsuudessani pidin tätä suhteellista oikeuskäsitystä hyvänä ajatuksena. Olin väärässä. Jos pelko estää meitä taistelemasta oikeuden puolesta, niin silloin tuomitsemme itsemme elämään pelossa lopun elämäämme. Näin toimien ihmiskunnassamme olisi vielä orjuus ja apartheid valloillaan. Yksin emme tietenkään voi muuttaa maailmaa ja sen takia meidän onkin turvattava selustamme liittoutumalla kaikkien demokraattisten rauhanrakentajien kanssa. Toivoen, että Venäjäkin on jonain päivänä samassa rintamassa.
Ulkoministerinä ollessaan Toomas Ilveksen ja presidentti Meren päätavoitteena oli saada Viro Euroopan unionin ja Naton suojaan mahdollisimman nopeasti. Johtajan vastuulla on minimoida kansakunnan riskit. Viro ei istu tuleen muiden housuilla, ja nytkin maan sotilaita on Afganistanin vaarallisimmalla alueella Helmandissa. Siellä myös Helsinkiin heroiinia tuottavat talibaanit ovat sysäämässä maata takaisin keskiaikaan. Tämä pimeys on demokratiaa vihaavien binladenien parasta kasvuympäristöä. Maailman rauhoittaminen ja kotimaan varjelu alkavat kaukana rajojemme ulkopuolelta. Vain tästä yhteisvastuusta luistavat vapaamatkustajat säästyvät vastaanottamasta sinkkiarkkuja.
Sadankomitean idealistina Halonen ei voi myöntää, että rauhan takaamiseen tarvitaan demokraattisissa käsissä olevia aseita, myös amerikkalaisia. Presidentillämme on yleviä periaatteita - itsekin uskoin häneen - mutta menneisyyden henkinen painolasti estää häntä käyttämästä toimivia keinoja niiden saavuttamiseksi. Dogmatismi voi hämärtää kuolettavasti itsesuojeluvaistoa. Kotimaassa hänen päätavoitteensa oli idässä maamiinojen yksipuolinen poistaminen ja lännessä Natoon liittymisen estäminen. Onko tämä vastuullista toimintaa puolustusvoimien ylipäälliköltä? Suomi-neidon helmat nousevat korviin läpivetoisessa kodissa!
Yhden päivän vaalikampanjalla Gazpromin johtajasta Venäjän presidentiksi noussut Medvedev ja pääministeri Putin ajavat voimakkaasti Venäjän suurta EU-kaasuputkihanketta. Toteutuessaan tämä hanke tulee jättämään EU:n energiaturvallisuuden entistä enemmän muiden armoille. Venäjän hallitus myöntää suoraan nettisivuillaan, että energia on heille ulkopolitiikan väline. Baltian maat ja Ruotsi vastustavat putken rakentamista - Halonen kannattaa. Suomen media ohittaa tällaisen johtajuuden puutteen sivulauseessa, koska meiltä puuttuu tutkiva poliittinen journalismi. Ranskassa vallanpitäjille ei hymistellä. Presidentti Sarkozy on ollut vuoden virassaan, ja hänestä on jo kirjoitettu puoli tusinaa kriittistä kirjaa läpivalaisevista lehtiartikkeleista puhumattakaan. Media kysyy usein Pariisissa olevien ulkomaalaisten kirjeenvaihtajien mielipidettä kulloisestakin Ranskan presidentistä. Suomessa vastaukset sensuroitaisiin. Sisäänpäin lämpiämisestä itsensä ulos ravistelu on Suomen medialle vaikeaa; vallankäyttö tekstiviesteillä elämöiden on helpompaa.
Kysyn naiivisti, miten tilanteen analysointi voi olla politiikassa niin erilaista kuin siviilielämässä? Miten kellaria voidaan tapiseerata, kun talon katto vuotaa? Ralliautoilijoitakin valitaan edustajiksi... Perheen vanhemmat tai Nokian johtajat tarkkailevat muuttuvaa ympäristöä koko ajan ja pyrkivät reagoimaan nopeasti uuteen tilanteeseen. Eilisen virheet on korjattava välittömästi ja tulevaisuuden riskejä on ehkäistävä ennakolta. Vain muutos on pysyvää. EU ei mosaiikkimaisuutensa ansiosta jaa maailmaa kahtia kuten muut suurvallat, ja tämä antaa EU:lle ainutlaatuisen mahdollisuuden rauhan rakentamiseen. Silloin ovat lääkärin ja erotuomarin taidot elintärkeitä. Mutta ilman sotilaallista uskottavuutta EU on kuin räksyttävä koira, jolla ei ole hampaita.
Ihmiskunta on heräämässä sananmukaisesti rajattomaan vastuuseen lähimmäisestä. Se on eettinen velvollisuutemme ja oman turvallisuutemme mukaista. Hitaus tässä ihmisperheemme suurimmassa missiossa maksetaan ihmiskärsimyksinä eri puolilla maailmaa. Tässä historiallisessa murroksessa Halonen olisi voinut käyttää kansansuosiotaan johdattamaan suomalaisia modernin turvallisuuspolitiikan tielle. Sen sijaan hän on heittänyt pieniä kapuloita Euroopan yhteisen puolustuspolitiikan rakentajien rattaisiin. Ei ihme, että maailmalla arvostetun presidentti Ahtisaaren kauden jälkeen Suomi on ajautunut sivuun EU:n kehityksen valtavirrasta.
Halonen nopeuttaa "kantona kaskessa" jarrutuksellaan presidentin valtaoikeuksien lopullista poisriisumista. Se ei sinänsä ole dramaattista, koska arvovalta ei tule lain kirjaimesta, vaan valtiomiesmäisestä tiennäyttämisestä Tannerin tapaan. Viron presidentillä ei ole poliittista valtaa, mutta Lennart Meren ja Toomas Ilveksen kaukonäköisyyden ja suoraselkäisyyden ansiosta Pohjolan henkinen johtajuus ei ole Suomessa tai Ruotsissa, vaan kokoaan painavammassa Virossa. Katajainen kansamme ansaitsee myös johtajat, jotka reagoivat historian mannerlaattojen liikkumiseen.
Sivuston toteutti
