13.03.2007
(Ennen vuoden 2007 eduskuntavaaleja päivitetty versio vuonna 2003 Nykypäivässä ilmestyneestä kolumnista)
Vaimoni Rita sanoo sen suoraan: poliitikoilla ovat lehmät ojassa väärin päin. Hänen vaistonsa on ollut pettämätön - paitsi kerran. Se oli minun onneni.
Politiikan pitäisi olla yksinkertaista yhteisten asioiden hoitamista. Mutta puoluepolitiikka karsinoi ja valta turmelee. Teini-iästä asti politikoineet katsovat elämää puolueohjelma silmillään ja jakavat ihmiset meihin ja vääräuskoisiin. Minua se pelottaa.
Vaalirahoitus on kiehtovaa. Poliitikot ovat velkaa yrityksille ja varsinkin etujärjestöille. Itse tunsin hyvin velvoittavana, kun MTK, SAK ja työnantajat tukivat minua EU-vaaleissa vuonna 1999. Yritän silti olla kumartamatta mihinkään suuntaan. Tärkeintä on etsiä pienen heimomme yhteistä etua. Varoittava esimerkki löytyy Ranskasta, missä oikeiston ja vasemmiston edustajat hädin tuskin kättelevät toisiaan - ikään kuin eri lailla ajatteleva olisi pitaalinen! Sillä menolla Suomi ei olisi noussut lamasta. Päiviö Hetemäki ja Lauri Hämäläinen taistelivat vierekkäin juoksuhaudassa ja samassa hengessä jatkoivat Suomen asioiden hoitamista sotien jälkeenkin työmarkkinapöydän eri puolilta. Vallan hamuaminen perustuu ihmisten keinotekoiseen vastakkainasetteluun, mutta vain ja ainoastaan yhteistyöllä saadaan aikaan pysyviä tuloksia.
Suomessa puolueet saavat valtiolta tukea, joten niiden ei tarvitse mennä hattu kädessä rahoittajia etsimään. Miksei henkilökohtaisiakin vaalikampanjoita rajoitettaisi tiettyyn summaan, jotta tarve ulkopuoliselle rahalle pysyisi kohtuullisena? Muutenhan ehdokkaina on pian vain julkkiksia tai muita varakkaita...
Jokainen ääni vaaleissa langettaa suuren vastuun. Se on sama asia kuin saisi vieraan lompakon vastuulleen. Mutta poliitikko pistää kätensä kansan kukkaroon ilman tunnontuskia, sillä toisten rahoilla on helppo ostaa ääniä. Taloudellista kokonaisuutta ei hahmoteta, kun kokemusta yrittäjyydestä ei ole edes kokoomuslaisilla. Miten maksetaan kunnon palkkaa tai pidetään huolta heikoista veljistämme tai luonnosta, jos talouden moottori yskii?
Hyvä veli -järjestelmä vahvistaa lopullisesti rivikansalaisen käsityksen politiikasta. Kabineteissa jaellaan palkintovirkoja sen sijaan, että julkisen haun kautta haettaisiin pätevin. Puoluekirja ei ole ansioluettelo. Avoimilla markkinoilla sillä ei ole mitään virkaa ja sen takia ani harva kansalainen vaivautuu sellaista hankkimaankaan.
Liian usein unohdetaan se, että myös poliittisen aidan toiselta puolelta voi tulla tolkun ideoita. Pysähtynyt kellokin on oikeassa kaksi kertaa päivässä. Vihreidenkin olisi aika tunnustaa se, minkä he sisimmässään tietävät: ilman yksityisautoa kansalaisen elämänlaatu romahtaa ja ydinvoima suojelee paremmin luontoa kuin teräväkielisinkään ympäristöpropaganda. Ja porvarit voisivat kuunnella herkemmällä korvalla vähäosaisia.
Onko maalaisjärki ja politiikka kuin vesi hanhen selässä? Ja onko odotettava kunnes vaimoni ja muut suomalaiset lopullisesti pettyvät edustajiinsa? Ranskalaisten turhautuminen purkautui vuonna 2002 presidentinvaaleissa, jolloin kaikkien sylkykuppi äärioikeiston Le Pen pääsi toiselle kierrokselle. Emme saa aliarvioida kansalaisia. Politiikan kommentoijat ovat unohtaneet, että kansa ei äänestä koskaan väärin!
Tarvitsemme vihdoin politiikan "kulttuurivallankumouksen". Kaikkia poliitikkoja ei ole syytä laittaa pellolle edes kuvaannollisesti, mutta sisäisen uudistumisen aika on käsillä. Pitkä marssi odottaa. Palkintona on riisikulhon sijaan kansan luottamus.