Lentomatka
06.03.2009
Olen ties kuinka monennetta tuhannetta kertaa lentokoneessa. Ennen Bryssel-Helsinki-koneen laskeutumista yritän koota harhailevia ajatuksiani paperille. Olen toivoton tapaus aikataulujen suhteen ja itseni tuntien kieltäydyn yleensä kirjoittamasta säännöllisiä palstoja. En kuitenkaan mitenkään raaskinut kieltäytyä tästä Tuupovaaran laitakaupungilta tulleesta pyynnöstä.
Kirjoittamiseen keskittyminen on vaikeaa, koska vieressäni istuu ranskalaisen leidin kanssa naimisissa oleva suomalainen mainosmies. Hänen kanssaan olisi helppo miettiä Ranskan punaviinikulttuuria tai Monsieur Obaman valintaa. Presidentti Obama otti virkansa vastaan eilen, vain päivä Martin Luther Kingin merkkipäivän jälkeen. "I have a dream" on lause, jonka muistamme ihmisoikeustaistelijan kuuluisasta puheesta. Kukaan ei olisi voinut uskoa, että Obaman myötä Martin Luther Kingin unelma toteutuisi näin nopeasti.
Yleensäkin me aliarvioimme maailman kehityksen ja kykymme ratkaista ongelmia. Ketä kiinnostavat hyvät uutiset? Tulevaisuudella pelotellen myy hyvin niin lehtiä kuin meidän poliitikkojen ajatuksia. Tarvitsemme vallankäyttöön pelon, syyllistämisen ja epätietoisuuden ilmanalaa. Haluamme käyttää ennen kaikkea kieltovaltaa: et saa tehdä sitä, et saa asua järven rannalla, ei saa rakentaa kauppakeskusta, koska ihmiset tulisivat sinne omilla autoillaan. Järjetöntä. Planeetta pelastuu, jos seisotte päällänne ja kaivos jätetään rakentamatta. Entäs ihmiset?
Minä luulin naivisti, että vastuuni poliitikkona on edistää ihmisten hyvinvointia. Maailman kaikissa tuupovaaroissa. Timbuktun kengätön ja rokottamaton poika on myös lähimmäiseni. Obaman valinta tuo valoa näköalattomaan tilanteeseemme, mahdoton on mahdollista, jos meillä on toivoa. Yes we can! Yhdessä. Obaman nousu presidentiksi kertoo paljon USA:n yhteiskunnasta. Sen puutteista huolimatta siellä elää unelma. Itänaapurissamme herra Medvedev valittiin presidentiksi yhden päivän vaalikampanjalla. Palkattomalla, kuten Kreml painotti lehdistötiedotteessaan.
Kone lähestyy Helsinkiä. Matkani tarkoitus on Martti-serkkuni hautajaiset Tuupovaarassa. Olemme veljesten vanhimmat pojat, ja kotimme ovat puolen kilometrin päässä toisistaan. Hänen luonaan oli hyvä olla. Minulla olisi paljon opittavaa hänestä. Muistan kuin eilisen päivän hänen kihlautumisensa 1960-luvulla. "Tiedättekö, se Annikki-morsian on oikein Joensuusta asti!" Näinkö lyhyt on elämämme? Nytkö se on jo loppu? Nähdessäni Marttia viimeisen kerran marraskuussa, hän ei kieltänyt todellisuutta, vaan totesi levollisesti: "Luoja minut tänne maailmaan on laittanut ja nyt Hän tulee korjaamaan minut pois."
Kolumni Kirkkotie-lehdessä 4. helmikuuta 2009
Sivuston toteutti
